Ajankohtaista - Arkisto - Esittely - Taustaa - Koti ja koulu - Pedagogiikka
Yhteystiedot - Opettajat - Kalenteri - Linkit - Löytölintu - Pukkila - Sisäsivut
Oulun steinerkoulun taustaa

Oulun steinerkoulu syntyi niiden oululaisten vanhempien aloitteesta, jotkahalusivat lapsilleen steinerpedagogista opetusta. Kannatusyhdistys perustettiin vuonna 1982, ja koulu aloitti toimintansa vuonna 1983. Koulu toimi aluksi yksityisopetusryhmänä, koska virallisesti Suomessa sai tuolloin toimia vain kolme steinerkoulua eli Helsingin, Lahden ja Tampereen steinerkoulut.

Koulun toimintaa rahoittivat alussa oppilaiden vanhemmat lukukausimaksuilla ja erilaisilla varainhankintamuodoilla. Vanhempien perustama kannatusyhdistys organisoi varainhankintaa hyvin monipuolisesti: oli talkoita, siivousta, myyjäisiä, arpajaisia ja jopa grillikioski Alppilassa. Varainhankinnan ohella kannatusyhdistys järjesti yhdessä opettajakunnan kanssa erilaisia kursseja ja kasvatusalan seminaareja. Vanhempien innostus ja aktiivisuus oli valtavaa. Myös kaupunki osallistui kustannuksiin maksamalla koululle tukirahaa.

Koulu aloitti yhdellä ensimmäisellä luokalla, muita luokkia ei perustettu. Oppilaita oli kolmena eri vuonna syntyneitä, ja opettajaksi saatiin Rainer Wennström. Hänet ohjasi Ouluun suomalaisen steinerkoulutoiminnan aikoinaan Helsingissä aloittanut Kaisu Virkkunen, joka tuolloin toimi Tampereen Rudolf Steiner -koulun vetäjänä. Vuosi vuodelta koulu kasvoi niin, että joka vuosi saatiin uusi opettaja ja vuosiluokka. Parhaimmillaan on koulussa ollut yli 200 oppilasta. Luokanopettajien joukkoon liittyi aineenopettajia tarpeen mukaan.

Opetussuunnitelman mukaisesti luokanopettajavaihe päättyy 8. luokkaan. 1990-luvun alussa tuli ajankohtaiseksi vuosiluokkien 9-12 aloittaminen. Koulumme ensimmäiset ylioppilaat lakitettiin vuonna 1998, vuoden 2001 keväällä ylioppilaslakin saajia oli jo 19 opiskelijaa.

Koulun virallisen aseman järjestäminen

Koulun virallisen aseman järjestäminen oli tärkeää sekä toiminnan rahoituksen että todistusten aseman vuoksi. Koulu aloitti aluksi yksityisopetusryhmänä, vaikka se pyrkikin koko ajan yksityiskoulun asemaan. Suuri joukko koululainsäädönnän ulkopuolella toimivia kouluja sai uuden aseman, kun vuoden 1990 lopulla säädettiin laki peruskoulua korvaavasta koulusta. Koulumme sai tähän liittyvän luvan 1.8.1991, ja lukiolupa saatiin 11.9.1996. Tällöin voimassa oleva steinerkoululaki muutettiin niin, että silloiset luvan jo 1970- luvulla saaneet steinerkoulut saattoivat perustaa sivutoimipisteitä koko maahan. Esiopetuslupa koulullemme tuli 16.5.2000. Tällä hetkellä koulumme toimii vuonna 1999 voimaantulleiden koululakien mukaisesti, noudattaen kuitenkin steinerpedagogista opetussuunnitelmaa.

Koulun tilakysymys

Koulun tilakysymys on ollut pohdinnan kohteena toiminnan jokaisena vuonna.Vuosina 1983-86 koulu sijaitsi peruskoulun lisätiloissa Kaukovainiolla. Tämän jälkeen koulu muutti Toppilaan, tiloihin, jotka nykyään tunnetaan Terva-Toppilan kartanona. Näissä tiloissa toimittiin vuoteen 1993 saakka. Tällöin muutettiin vuokralle Oulun Setlementin tiloihin Tuiran Kaarretielle. Koulu etsii edelleen omaa tilaa Oulusta. Mahdollisista uusista koulutiloista on piirustuksia ja alustavia rahoitussuunnitelmia jo valmiina.

Lisäksi koulutyötä tehdään myös Villa Pukkilassa, joka on Hietasaaressa sijaitseva historiallinen pystyhirsihuvila. Täällä järjestetyillä koulutunneilla havainnoidaan luontoa, toteutetaan rakennusprojekteja ja viljellään.

Yhteistyöulottuvuudet

Suhteemme Oulun kaupunkiin ovat olleet vaihtelevat. Perustamisvaiheessa johtokunnan mielialat olivat varsin toiveikkaat. Kaupunki avusti koulua siihen asti, kun koulun asema järjestettiin korvaavan koulun lainsäädännöllä. Myös valtiolta saatiin tutkimusapurahaa. Avustukset eivät kuitenkaan kattaneet kustannuksia ja vanhempien merkitys talouden tukemisessa jäi merkittäväksi. Koko koulu kuuluu tällä hetkellä valtion rahoituksen piiriin. Valtionosuudet tulevat jokaisesta oppilaasta suoraan kannatusyhdistykselle. Koulumme on hakenut toimintaansa taloudellista tukea Oulun kaupungilta. Koulun vakiintunut asema, yleinen myönteinen kehitys ja myönteinen yhteistyö Oulun kaupungin kanssa on ollut hedelmällistä, sillä koulullemme on myönnetty taloudellista tukea useana vuonna. Tavoitteenamme on saavuttaa sellainen asema, että koulullemme varataan ja myönnetään vuosittain taloudellinen tuki Oulun kaupungin opetustoimen budjetista.

Kouluterveydenhuolto on järjestetty kaupungin taholta. Oppilaamme saavat maksuttoman hammashuollon sekä kouluterveydenhoitajan ja koululääkärin palvelut kuten muutkin kaupungin koululaiset. Koulupsykologin palvelut hoituvat Perheneuvolan kautta.

Koulumme on jatkuvien vierailujen kohteena, joista mainittakoon kasvatustieteellinen tiedekunnan eri koulutusohjelmat sekä sosiaali- ja kasvatusalan ammattikorkeakoulut ja muut oppilaitokset. Muutenkin koulumme pyrkii yhteistyöhön mahdollisimman laajasti eri tahojen kanssa.

Suomalainen steinerkoulu kokoaa koulut yhteistyöhön sekä johtokuntien yhteiselimen (Steinerpedagogiset yhteisöt) että opettajakuntien yhteiselimen (Steinerpedagogiikan seura) kautta. Myös Euroopan johtokuntien yhteiselimen toimintaan on osallistuttu mahdollisuuksien mukaan.